Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Joku muu

Days of our lives

- Joku muu

Huomenna 11.10. on Myyrmannin pommiräjäytyksen vuosipäivä. Asumme noin kilometrin päässä kyseisestä kauppakeskuksesta, joten tapaus oli jo siitäkin syystä viime vuonna viikonlopun puheenaihe. Silloin meni melkein koko viikonloppu koneen ääressä, kun www-sivuilla ja ircissä tuli koko ajan uusia tiedonpalasia tutkimusten etenemisestä.

16.10. julkaistaan iTunesin Windows-versio.

OS X uusixi

- Joku muu

Kovalevy on formatoitu ja softat asennettu uudestaan. Kello on ihan liikaa. Nyt nukkumaan.

Siivousviikot

- Joku muu

Meillä on käynnissä kodinsiivousviikot. Tavaraa ja vaatteita on viety itsepalvelukirpputorille, jossa meillä on ollut hylly vajaan viikon. Ensivaikutelma on, että kova tavara menee kohtuullisen hyvin kaupaksi, mutta vaatteet huonommin. Omille ollaan kuitenkin jo päästy, vaikka pöydän viikkovuokra on melko kova, 30 euroa.

Laitoin myös kolme sarjista Huuto.netiin.

Microsoft lisää Exploreriin varoituksen "aktiivisesta" sisällöstä

- Joku muu

Ensi vuoden alussa tulevassa IE:n Windows-version päivityksessä selaimeen tulee uusi ominaisuus, jonka jälkeen selain kysyy käyttäjältä jokaisen “aktiivisen” sisältöelementin kohdalla haluaako käyttäjä todella ladata sen. Aktiivista sisältöä ovat esimerkiksi sivulle upotetut videoklipit ja Flash-animaatiot. Varoituksen kiertämiseksi on kuitenkin jo kehitetty useita eri tapoja.

Lisätietoja: